Afghanistan – mielenosoittajien yksityiskohtaiset vaatimukset

Niiden yleisten vaatimusten lisäksi, jotka laadittiin yhdessä irakilaisen yhteisön kanssa, vaadimme afgaanien edustajina Suomen maahanmuuttovirastoa kiinnittämään huomiota seuraavaan:

1. Vaadimme, että Suomi tunnustaa, että Afganistan ei ole turvallinen maa pakolaisille palata.

Afganistanin turvallisuustilanne ei ole paranemassa. Se on itse asiassa pahenemassa, kun terroristijärjestöt, kuten Taliban, Haqqani-verkosto ja ISIS ovat voimistumassa.

Terroristijärjestöt ovat saaneet Afganistanin hallituksen polvilleen. Siksi Afganistanin valtio on anellut Talibaneilta rauhansopimusta, mutta tämä ei ole onnistunut. Yksi pahenevan tilanteen merkki on, että helmikuussa ylin USA:n liittouman sotilaallisia operaatioita Afganistanissa valvova kenraali pyysi muutaman tuhannen hengen kansainvälisiä lisäjoukkoja taistelemaan Talibanin kapinaa vastaan.

Siviilien sieppaukset, murhat ja järjestelmällinen tappaminen kertovat myös Afganistanin valtion heikkoudesta. Afganistanin sota on ollut USA:n pisin menestyksetön sotilaallinen konflikti. Myös kansainvälinen Punainen Risti on vähän aikaa sitten lakannut toimimasta Afganistanissa pahenevan turvallisuustilanteen takia.

UNAMA kirjasi tähän mennessä suurimman määrän siviiliuhreja vuonna 2016, vaikka maassa oli läsnä ennätysmäärä turvallisuushenkilöstöä. Muun muassa eräs äiti menetti kolme poikaa samana päivänä. Euroopan komissio suosittelee EU-maiden kansalaisille Afganistaniin matkustamisen välttämistä.

Lisäksi afganistanilaisten pakolaisten jatkuva joukkokarkotus Pakistanista ja Iranista Afganistaniin on synnyttänyt Afganistanissa kaaoksen, jonka vuoksi UNHCR varoittaa humanitaarisesta kriisistä. UNHCR on kuvannut tilannetta "humanitaariseksi hätätilaksi" ja Human Rights Watch on myös kritisoinut tilannetta.

Konfliktit, jotka aiheuttavat pahenevan turvallisuustilanteen, liittyvät etnisten, uskonnollisten ja poliittisten ryhmien välisiin selkkauksiin. Isisin shiia-hazaroita vastaan julistama sota on vahingoittanut vakavasti Afganistanin shiia-vähemmistön asemaa. Kuten Human Rights Watch raportoi lokakuussa 2016, Isis hyökkää säännöllisesti hazara-mielenosoituksia vastaan Kabulissa, niin kuin heinäkuussa 2016, jolloin se tappoi melkein 80 ja haavoitti 200.

Shiia-hazarat ovat syrjinnän uhreja, kuten Ruotsin Afganistan-raportissa kuvataan. Myös Suomessa uutiset ovat kertoneet hazaroiden vainosta. Afganistan on epäonnistunut valtio. Epävarmuus tuo esiin pahimman: korruptio ja hallinnon avoimuuden puute ovat erittäin yleisiä hallituksen kontrollissa olevilla alueilla.

Pakolaisten torjuminen maan sisäiseen pakoon viitaten ei ole ratkaisu, koska Afganistanin hallitus on kykenemätön ja korruptoitunut.  Afganistan on sijalla 8 Transparency Internationalin korruptoituneimpien hallitusten luettelossa (korruptioindeksi). Afganistanin oikeus- ja turvallisuushenkilöstön keskuudessa korruptio on niin vakavaa, että olisi ihmisoikeuksien loukkaus lähettää afganistanilainen turvapaikanhakija Afganistaniin saamaan oikeutta.

2. Vaadimme, että Suomen maahanmuuttovirasto ottaa vastuunsa siitä, että työntekijöiden kokemattomuus ja huonot sekä vanhentuneet maatiedot ovat johtaneet vääriin päätöksiin. Nämä päätökset on käytävä läpi uudelleen, jotta ketään ei palauteta pakolla alueelle, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Kun turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa kasvoi 2015, Suomen maahanmuuttovirasto palkkasi kokematonta henkilökuntaa, joka sai niukasti valmennusta. Tästä seurasi paljon virheitä päätöksenteossa. Maahanmuuttoviraston työntekijöillä oli painetta tehdä  päätöksiä nopeasti, mistä on seurannut virheitä.

Virheitä, joita turvapaikkahakemusten käsittelyssä on tehty, ei voi tehdä tekemättömiksi oikeuskäsittelyissä. Tuomioistuin on käsitellyt väärin käsiteltyjä tapauksia ja tehnyt päätöksiä väärin käsiteltyjen tapausten perusteella. Suomen maahanmuuttoviraston maatietoraportti on erilainen kuin Ruotsin. Ruotsin Afganistan-raportissa kuvataan turvallisuustilanne heikkeneväksi.

Pakolaisten ei pitäisi joutua tuomioistuinten ja maahanmuuttovirastojen politiikkojen erojen uhreiksi.

Esimerkkejä väärin käsitellyistä tapauksista ovat muiden muassa ne, joissa
-  Sanoja on kadonnut tulkkauksessa (esim. iranilaisia ja kurdinkielisiä tulkkeja on käytetty afganistanilaisille turvapaikanhakijoille)

- Ihmisillä ei ole ollut mahdollisuutta käydä läpi haastattelupöytäkirjaa varmistaakseen, että heidän lausuntonsa on kirjattu oikein. Myöskään todisteista vainosta ei ole tarkasteltu riittävän huolellisesti turvapaikkapäätöksiä tehtäessä.
- Jotkut ahdinkoa hyväksi käyttäneet juristit ovat myös tuhonneet turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia saada oikeudenmukainen turvapaikanhakuprosessi.

3. Vaadimme, että pakkopalautukset lopetetaan välittömästi ja humanitaariseen suojeluun perustuva oleskelulupa on palautettava käytäntöön.

Ottaen huomioon nämä virheet turvapaikkaprosessien käsittelyssä sekä se, että Afganistania ei esittämiemme todisteiden perusteella pidetä turvallisena, kaikki pakkopalautukset Afganistaniin on lopetettava. Afganistanissa on meneillään humanitaarinen kriisi, ja oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella pitäisi ottaa takaisin käytäntöön. Suomen maahanmuuttoviraston on käytettävä poliittista vaikutusvaltaansa Suomen hallitukseen ja eduskuntaan saadakseen tämän tapahtumaan.

Vaadimme, että vastaanottokeskukset eivät heitä pakolaisia ulos.

Suomen maahanmuuttoviraston pitäisi käyttää poliittista valtaansa sen takaamiseksi, että kunnat takaavat pakolaisten oikeuden suojaan ja toimeentuloon.

Eri kunnilla on erilaiset suuntaviivat niiden pakolaisten suhteen, jotka ajetaan pois vastaanottokeskuksista. Pakolaisten ei pitäisi joutua kärsimään suuntaviivojen erilaisuudesta.

Kaikille Suomessa asuville kuuluu terveyden- ja sairaanhoito. Sairaanhoidon tarjoaminen vain kiireellisissä tapauksissa aiheuttaa pakolaisille kärsimystä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirje Kabulista [Urgent appeal from a deported family in Kabul Afghanistan]

[TIEDOTE 14.11.2017] POLIISI PAKKOPALAUTTI RASKAANA OLEVAN - LÄÄKÄRI EI SUOSITTANUT

SUOMI AIKOO PALAUTTAA PERHEEN IRAKIIN – MUKANA SEITSEMÄN ALAIKÄISTÄ LASTA