Suomi pakkopalautti akuuttiin hoitoon määrätyn miehen Irakiin – Lara vapautui säilöstä

Ulkomaalaispoliisi pakkopalautti tiistaina 11.7.2017 Irakiin miehen, jonka lääkäri oli aikasemmin lähettänyt akuuttiin psykiatriseen osastohoitoon M1 lähetteellä. Mies oli ollut säilössä jo 20.huhtikuuta alkaen ja kärsi vakavista mielenterveysongelmista. Hän oli yrittänyt itsemurhaa perjantaina Metsälän säilössä. Hänen pieni poikansa jäi Suomeen. Maahanmuuttoviraston ohje vastaanottokeskusten mielenterveyshoidosta ei ole jostain syystä julkinen. 



Suomen ulkomaalaispoliisin toiminta herättää jälleen kysymyksiä. Varhain tiistaina 4.7.2017 ulkomaalaispoliisi palautti nuoren afganistanilaisen Zakin, jolla oli lupa odottaa työperäisen oleskeluluvan käsittelyä ja jolle oli haettu oikeudelta täytäntöönpanokieltoa. Ulkomaalaispoliisi ei piitannut näistä. Zakin koneessa palautettiin myös lapsiperhe pienen vauvan kanssa. 

Onko ulkomaalaispoliisi jo oma itsenäinen vallankäyttäjä, joka päättää, milloin se lähtee pakkopalauttamaan haavoittuvassa asemassa olevia turvapaikanhakijoita turvattomiin oloihin, muista tekijöistä ja päätöksistä riippumatta? Kenellä on valta puuttua ulkomaalaispoliisin virheisiin? Huolehtiiko yksikään viranomainen pakkopalautettavan oikeusturvasta? 

Tänään 13.7.2017 irakilainen Lara vapautui Joutsenon säilöstä. Kiitos Stop deportations Finland tiimille ja lakimiehille! Ulkomaalaispoliisi yritti pakkokäännyttää Laran 26.6.2017, mutta hän vastusti palautusta ja suljettiin säilöön. Lara odottaa nyt Maahanmuuttoviraston päätöstä uuteen turvapaikkahakemukseensa. Irakissa hän pelkää joutuvansa pakkoavioliittoon tai menettävänsä henkensä. Miespuoliset sukulaiset, heimo ja militia ovat kaikki uhanneet hänen henkeään. 



Tänään yksityishenkilöt järjestävät mielenosoituksen pakkopalautuksia vastaan Maahanmuuttoviraston edessä klo 15.

Stop Deportations Finland Tiedote 12.7.2017

Lisätietoja: righttolivepress@gmail.com



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirje Kabulista [Urgent appeal from a deported family in Kabul Afghanistan]

[TIEDOTE 14.11.2017] POLIISI PAKKOPALAUTTI RASKAANA OLEVAN - LÄÄKÄRI EI SUOSITTANUT

SUOMI AIKOO PALAUTTAA PERHEEN IRAKIIN – MUKANA SEITSEMÄN ALAIKÄISTÄ LASTA