[TIEDOTE] EILEN AFGANISTANIIN PAKKOPALAUTETTU SAI TÄNÄÄN PALAUTUKSELLE KIELLON OIKEUDELTA

Eilen 3.7.2017 pakkopalautettu 19-vuotias Zaki sai tänään Turun hallinto-oikeudelta täytäntööpanokiellon palautukselle. Suomalaisten viranomaisten toiminta on nyt vaarantanut nuoren ihmisen hengen.

Sunnuntaina Loimaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tarja Mäki-Punto-Ristanen, toimitusjohtaja Pauli Salminen ja kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä vaativat Turun hallinto-oikeutta keskeyttämään Zakin säilöönoton ja palautuksen vedoten Maahanmuuttoviraston virheeseen kielteisessä päätöksessä. Hallinto-oikeus reagoi kuitenkin vasta lakimiehen täytäntöönpanokieltohakemukseen, johon päätös tuli liian myöhään. 19-vuotias Zaki on nyt Kabulissa vailla turvaverkkoa. 
 
Poliisin toiminta herättää myös huolta. Zaki on hakenut oleskelulupaa työn perusteella, ja hänelle oli annettu lupa olla maassa, kunnes asia on ratkaistu. Miksi turvapaikanhakijoita suljetaan kiireellä säilöön pyhäpäivänä ja estetään heidän yhteydenpitonsa lakimieheen ja tukijoihin? Miksi ihmisiä haetaan vastaanottokeskuksesta koirien kanssa kiireellä, kuten tehtiin Heinolassa nuorelle perheelle? 
 

Poliisin kiirehdintä ja salaperäisyys kertoo hallitsemattomasta maastapoistoprosessista, ei hallitusta, ihmis- ja perusoikeuksia kunniottavasta lain tulkinnasta.

Kansalaisvetoomus ja useat asiantuntijatahot ovat jo pitkään vaatineet, että Maahanmuuttoviraston käytännöt ja päätökset tutkitaan ja pakkopalautukset pysäytetään nyt, ettei ihmisiä lähetetä perusteetta vainoon ja kuolemaan. Myös loimaalaiset vaativat Zakin turvapaikka-asian käsittelyä uudelleen Maahanmuuttovirastossa.

Eduskunnan ihmisoikeusverkoston puheenjohtaja Eva Biaudet vaatii Suomen viranomaisilta vastuunkantoa ja Zakin pelastamiseen johtavia toimenpiteitä - palauttaminen täytäntöönpanokieltohakemuksen ollessa käsittelyssä on vastoin kansainvälisten sopimusten henkeä. 

Maahanmuuttoviraston Hanna Helinko lupasi, että Migri selvittää omalta asialtaan asian, mutta muistuttaa, että täytäntöönpanokelpoisuuden tarkistaminen on poliisin asia. 

Kuka vastaa Zakin palauttamisesta turvallisesti Suomeen? Maahanmuuttovirasto, sisäministeriö, ulkoministeriö, poliisi vai Suomen hallitus? Vihdoinkin jonkun on kannettava vastuu.

Olemme ottaneet yhteyttä Suomen Afganistanin lähetystöön. 
 
TIEDOTE
4.7.2017 
Stop Deportations Finland

Lisätietoja: 
Righttolivepress@gmail.com

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirje Kabulista [Urgent appeal from a deported family in Kabul Afghanistan]

[TIEDOTE 14.11.2017] POLIISI PAKKOPALAUTTI RASKAANA OLEVAN - LÄÄKÄRI EI SUOSITTANUT

SUOMI AIKOO PALAUTTAA PERHEEN IRAKIIN – MUKANA SEITSEMÄN ALAIKÄISTÄ LASTA